15.5.2015

Kevätterveisiä


Heippa vaan !
Kevät on jo edennyt toukokuuhun ja minulla menossa vuorotteluvapaani viimeinen eli kolmas pätkä.
Mökkikausi on korkattu, pihahommia riittää niin kotona kuin mökilläkin. 
Kevät on ihanaa aikaa, vaikkakin täällä Pirkanmaalla keli on vielä ollut aika viileä. 
Sipulikukat jaksavat tosin viileässä kukkia pidempään.
Laitampa tänne muutaman kännyllä näpsityn kuvan mm. mökkijutuista.
Joku on ne jo instagramin puolella ehkä nähnytkin.


Pieni Saaga-tyttö on täyttänyt vuoden ja ilahduttaa meitä usein vierailuillaan.
Mummolla ja papalla on touhua, kun pieni neiti järjestää tavarat uuteen järjestykseen, hih.


Puutarhainnostus on aina näin keväällä kuumimmillaan. 
Kukat ja pensaat olen aina saanut suht kivasti kasvamaan, mutta vihanneskasvatuksessa olen onneton.
Nyt olen hommannut mökille lavakauluksia ja aion kokeilla laatikkoviljelyä.
 Siitä sitten lisää kun jotain on saatu valmiiksi. 
Aion aloittaa ihan valmiilla taimilla, sillä intoni ei riitä siemenistä kasvattamiseen.


Viikolla osallistuin paikallisella puutarhalla puutarhailtaan. 
Voi kuinka paljon ihania kesäkukkia, pensaita ja perennoita paikka oikein pursusi.
 Harmi sateinen ja kolea sää, kesäkukat saivat jäädä vielä odottamaan ilmojen lämpenimistä. 
Kimpun kuitenkin ostin kotiin ilahduttamaan.


Pikkuneiti on mummolassa viikonloppukylässä, vanhempien lähdettyä pienelle hemmottelulomalle.
Vauhtia ja touhua siis tiedossa....:)

 Nämä hauskat avaimenperät saatiin jo aiemmin lahjaksi, että tiedetään kenen avaimista on kyse.


Aurinkoisia kevätpäiviä teille ihan jokaiselle!

2 kommenttia:

  1. Kevättouhuja, kukkia ja lapsenlapsia. Kuulostaa aika samanlaiselta kuin oma kevääni. Kylmää on täälläkin ja tänään on sadellut pitkin päivää. Minä kylvin yrttien siemeniä, mutta saa nähdä ehtivätkö tämän kesän aikana joksikin kasvaa.
    Oikein mukavaa ja lämpenevää viikonloppua sinne!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...