23.11.2010

Lomalla


Hellouta vaan!!

Lomaviikkoni on vierähtänyt käyntiin, ja monenlaista puuhastelua on luvassa. Kaikenlaista järjestelyä, pinoamista, viikkausta ja raivausta. Kierrätyskeskukseen lähtevät tavarat on valmiina kierrätettäväksi.Kirpparitavarat on laitettu valmiiksi seuraavaa pöytävarausta odottamaan. Muutamia juttuja laitettu myös sivuun odottamaan ensikevättä ja mökille vientiä. Kaatopaikallekin olisi asiaa. Ihminen "säilöö" yllättävän paljon kaikkea kamaa kaappeihin, vaatehuoneisiin, vintille....Kun on paljon säilytystilaa tulee helposti sorruttua tähän säilöntään.
Kun olen lomalla yksikseni, saan aikaiseksi huomattavasti enemmän, kuin silloin kun muu pesue on kotosalla.
Aamulla odotan kun muut lähtevät, juon kahvit rauhassa, luen päivän aviisin ja kuuntelen sivukorvalla aamuteeveetä. Tämän rauhallisen aamuhetken jälkeen alkaa puuhastelu...
Tänään vaihdoin makkariin joulupääliset tyynyihin ja sovittelin jo ihania tonttusia tyynyille istumaan. No, tontut laitan vielä toviksi kaappiin odottamaan joulukuuta. Tällä tietokoneella istumiseen menee muuten yllättävästi aikaa kun blogeja päivittää = syy siihen etten sitä juuri näin joulun alla ehdi tekemään.Nyt askartelutilani kutsuu kortteja tekemään. Iltapäivällä taidan hieman leipoa.

Tässä uudet tyynynpääliset(edessä ja takana), ommeltu Ikean raitakankaasta, kts. aiempi postaus. Keskellä olevat tyynyt on viimejoululta ja ompelin ne Linumin kankaasta.

Piparipurkkikin sai hieman jouluista koristusta...piparit vaan ovat kummasti huvenneet:)))

Ulkona on mukava keli, joten nautitaan!!!

Taina

1 kommentti:

  1. Näyttääpäs tuo Ikean kangas ihanan pirteältä...kutistuukohan pesussa?

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...