4.9.2013

Lattiat vaihtoon

Syyskuu on jo alkanut ja aurinkoiset kelit sen kuin jatkuvat.
Minä täällä iloitsen uudesta lattiastamme....

Talon rakensimme jo 90-luvun alussa ja suureen osaan lattiamateriaaliksi valittiin vaahtera-mosaiikkiparketti. En oikein alunperinkään pitänyt lattiasta, mutta isäni 
( joka toimi työnjohtajana rakennuksella) oli sitä mieltä, että liimattava parketti sen olla pitää.
No vuosien kuluessa totuin lattiaan ja kellastuminenkaa ei pahasti osunut silmään. Lapset varttuivat ja lattialla pelattiin mm.sählyä( kylläkin mammalta salaa). Pikkuhiljaa lattia kului ja tuli ikävän näköiseksi, viimeisen silauksen asialle tekivät metsästyskoiramme.
Alkoi pähkäily, mitä lattialle teemme ja mikä materiaali kestää kolmen koiran kynnet. Kävimme messuilla, haastattelimme asiantuntijoita ja mietimme mikä olisi paras ratkaisu. Saimme erilaisia neuvoja ja vinkkejä. Selvää kuitenkin oli se ettei vanhaa lattiaa hiota ja lakata.

Viimetalvena piipahdin Tampereen Koskikeskuksen uusittuun Pentikin liikkeeseen. Huomasin heti liikkeen upouuden lattian ja olin " myyty". 
Ystävälliseltä liikkeen esimieheltä sain lattian tuotetiedot.
Pidin pääni suhteellisen hintavan julkisten tilojen lankkulaminaatin suhteen ....

Nyt lattia on valmis ja viimeiset listat mm. takan edustan laatoitukselle laitetaan vielä tällä viikolla.

Tässä hieman kuvia mistä kaikki lähti ...


Ramontin edetessä...
  melkein valmista...
 Monta pientä juttua lattian vaihtoon liittyi. 
Tavaroiden siirtelyä, kaappien, kirjahyllyjen ja lipastojen tyhjentämistä, ( kaikkea turhaa sitä onkin vuosien varrella tullut säilöttyä:)). 
Lattian korkeuden noustessa noin 10 mm. oli kylmäkoneet vaihdettava (vanhat liian korkeita), takan eteen laitettava uudet laatat, väliovien alareunasta höylättävä soirot pois ja tietenkin myös kynnyksiä viksattava.


Olen lopputulokseen tosi tyytyväinen ja koko kodin ilme muuttui, onhan lattia kuitenkin aikas näkyvä osa sisustusta.

Lämpimiä  ja aurinkoisia päiviä toivottelen teille jokaiselle!!

8 kommenttia:

  1. Kyllä kannatti iso työ.Kaunis tuli lattiasta.

    Meilläkin pähkäillään kuluneen ja kellastuneen lautalattian kanssa.Maalataanko vai uutta tilalle.

    VastaaPoista
  2. Kova homma, mutta kyllä lopputulos kruunaa kaiken! Tosi kaunis.

    VastaaPoista
  3. Kaunis on ja toteutustapa on mielestäni fiksu. Vanhaa turha repiä alta pois. Onko mitenkään mahdollista josko kertoisit parketin tiedot ja värin ym.
    Meillä myös 90 luvulla rakennettu talo jossa lattioissa saarniparketti. Kaksi koiruutta vipeltää ja olisi tarve vaihtaa lattia materiaali juurikin tuo tapa vanhan päälle.

    -SHKV-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki kerron, eli UpoFlorin lankkulaminaatti, tammi burgundy, 9mm/ kovuusluokka 32. Ainakin Nokian Kodin Terrassa näytepalat sarjan eri sävyistä.

      Poista
  4. Ihana uusi lattia sinulla! Tosi on, että kolhuinen, vanha, kellastunut lattia pilaa ihanimmankin sisustuksen. Kaunis lattia ja puhdas katto tekee oikeutta kaikelle muulle sisustukselle, pitipä sitten maalipinnoista tai tapeteista, valkoisista tai puunvärisistä mööbeleistä. Me teimme täysremontin viime tammikuussa ja koko muu sisustus lähti liikkeelle valisemastamme harmaasta lattiakuosista ja hyvä tuli.

    VastaaPoista
  5. Oi - joi, kuinka kaunis uusi lattia - onneksi olkoon :) Pidän tuosta vaaleasta väristä ja siiitä haaveilen itsekin, mutta taidan vielä muutmana vuoden joutua odottamaan..

    Tässä samalla kiittelen mahti viikonlopusta Eurajoella :) Sinua ja Katjuskaa on aina ihana nähdä - harmi vain, että näemme harvoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karita!! Olen toden totta itsekin lattiaan tyytyväinen. Samaa mieltä, liian harvoin tavataan!!!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...