Kuten kaikki eteläsuomalaiset varsin hyvin tietävät on lauha ja sateinen sää ollut seuranamme jo varsin pitkään.
No, onhan siinä tietenkin hyvätkin puolensa, mm. säästöä lämmityskuluissa.
No, onhan siinä tietenkin hyvätkin puolensa, mm. säästöä lämmityskuluissa.
Viikonloppuna tänne Pirkanmaalle vihdoinkin satoi lunta ja nyt ihana aurinko paistaa ja pakkastakin on kymmenisen astetta. Luonto on valkoinen ja kotikin näyttää jotenkin erilaiselta kun on niin valoisaa.
Valokuvaaminen on ollut lähes nollassa, poikkeuksena tietenkin tuon korttiblogini tuotokset.
Tänään otin kameran kauniiseen käteen ja näpsin vähän kuvia. Joulu ja punaisuus on jo taaksejäänyttä ja nyt on hieman himmailtu värien kanssa. Harmaata ja valkoista koiruutta myöden.
Vuorotteluvapaani osa 1 päättyy kolmen viikon kuluttua. Kuinka yleensä olen ehtinyt töissä käymään??
Muu perhe kyllä käyttää hyväkseen kotonaoloani ja hoitelenkin kaiken kodinhoitoon liittyvän, ihan mielelläni.
Kotitöiden lisäksi päiväni täyttyvät uimahallireissuista, koiran lenkityksestä, askartelusta ja muusta jonnin joutavasta. Kirpparikierroksen teen silloin tällöin ja aina jotain kivaa jää korinpohjalle. Hulluahan se on että, toisesta päästä tyhjentää kämppää ja sitten taas ostaa kaikkea "tarpeellista", kun halvalla saa.
Yläkuvan tarjottimen, jonka viritin hellan taakse maksoi kirpparilla muutaman euron.
Nämä ihanat verkonpoijut ostin myös kirpparilta ja ne odottavat mökille pääsyä.
Minähän olen aika onneton käyttämään näitä sosiaalisia medioita, en ole liittynyt naamakirjaan, en twitteriin enkä instagrammiin. Mutta, mutta nyt olen koukuttunut Pinterestiin. Kuuntelin askartelukolegoiden jutustelua kyseisestä "kuvapankista" ja kiinnostuin asiasta. Kirjauduin Pinterestiin ja olin yllättynyt sitä kuvien määrää.
Tälläiselle sisustuslehtien suurkuluttajalle aukesi kuin "taivas". Kuvia löytyy laidasta laitaan. Olen tehnyt itselleni muutamia kansioita ja kerännyt sinne minua kiinnostavia kuvia.
Laitoin tuohon sivupalkkiin linkin josta pääset kurkkaamaan luomiini kansioihin.
Ihanaa tammikuun pakkasviikkoa kaikille,
kevättä kohden mennään...
Onneksi minua ainakin tuo Pinterest hiukan jo lamaannutti ensi kokemuksien myötä....ei enää jaksa käydä kuin ehkä kerran viikossa, siis älä kanna huolta, alkuinnostus ehkä sinultakin laantuu!!
VastaaPoistaMukavaa pakkashuuruista ja aurinkoista päivää sinulle myös ;-D