11.10.2010

Lomakuvia



Huomenta kaikille!!
Vietän tänään vuosilomapäivääni, ja pientä puuhastelua ikkunoiden parissa on odotettavissa. En pidä erityisesti ikkunoiden pesusta, mutta se on kuitenkin joka keväinen ja syksyinen jobi. Kun homman saa alulle valmista tulee suhteellisen nopeaan. En pese kaikkia ikkunoita samana päivänä, vaan jaan työn eri päiville. Sen olen hyväksi todennut.

Olen täällä tuskaillut omaa järjestelyintoani....miksi perheen muu väki ei ole ollenkaa yhtä kovia järjestyksen ihmisiä. Saan kohta harmaita hiuksia ja verenpaineen kohoamaan. Eikös se ole niin, että ahkera äiti kasvattaa laiskoja lapsia, eli oma vikani:)) Se on jotenkin niin hauskaa, ettei meidän nuoria yhtään haittaa vaatekasat lattialla, villakoirat huoneen nurkassa tai tyhjät vessapaperin hylsyt vessan pöydällä. Toivotaan, että siisteyskasvatus näkyy sitten heidän omissa kodeissaan.

Olen ollut hieman hidas tässä blogini päivityksessä, vie oman aikansa kahta blogia pyöritellä. Kohti joulua mennään ja korttipajassani valmistuu jo kovaa vauhtia jouluisia juttuja.

Mutta palataan vielä hieman kesäisempiin tunnelmiin ja Kreetalle. Tässä muutamia kuvia saaren kiireettömästä tunnelmasta.











Kaksi viimeistä kuvaa on näpsäisty huvilan terassilta ja uima-altaan reunalta. Tuoreista appelsiineistä puristettu mehu on ihanaa juotavaa kuumana päivänä.

Näiden kuvien myötä valmistaudutaan pikkuhiljaa talven tuloon....

Taina

3 kommenttia:

  1. Mukavaa lomapäivää...itsekään en tykkää ikkunan pesusta...osa viel odottaa sitä.
    Kivoja matkakuvia, itsekin tuolla saarella käyneenä, taitaa olla kohta jo 20v kun poikani kanssa siellä piipahdin:)
    Meillä ainakin paistaa aurinko vaikka kylmää muuten onkin ja puissa lehdet:)

    VastaaPoista
  2. Katselin vanhoja postauksiasi ja teillä on varmasti ollut ikimuisotinen loma Kreetalla. Hienoja kuvia ainakin olet näpsinyt.
    Asuntonne taisi olla oikein ylellinen.

    Minä surkimus vain katselen likaisia ikkunoitani.
    Lähetä vähän tarmoa tännepäin!

    Mukavaa loppuviikkoa sinulle!!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...