Kolmas arkihaastepäivä tiistai alkoi jälleen vesijuoksuharrastuksen parissa.
Kun aamulla hoitaa nuo liikuntakuviot pois on hyvä mieli koko päivän :)
Tiistaina oli vuorossa hieman leivontaa, sillä arjen keskellä oli kovasti kivaa tiedossa. Papan kanssa vierailua vauvaperheessä. Välimatka on onneksi vain 3 kilometriä.
Mummu leipoi tuliaisiksi vadelmista marenkipiirakkaa.
Tämän ohjeen olen saanut työkaveriltani ja on muuten suussasulavaa ( KIITOS Ousta ohjeesta!)
Marenkitorttu
pohja:
200g voita
1,5 dl sokeria
2 keltuaista
1 dl maitoa
2,25 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
pohjan päälle marjoja( mitä vaan maun mukaan) noin 2 -3 dl
marjojen päälle vatkattu sokerivalkuaisvaahto
2 valkuaista
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Kaikki siis kerralla uuniin.
Paista piirasta 175C noin 40 min.
Tein itse piirakan ihan tavalliseen piirakkavuokaan,
mutta sen voi tehdä myös irtopohjavuokaan.
Piirakka on parhaimmillaan hieman lämpimänä, vaniljakastikkeen kanssa tarjottuna.
Marenkitorttu
pohja:
200g voita
1,5 dl sokeria
2 keltuaista
1 dl maitoa
2,25 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
pohjan päälle marjoja( mitä vaan maun mukaan) noin 2 -3 dl
marjojen päälle vatkattu sokerivalkuaisvaahto
2 valkuaista
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Kaikki siis kerralla uuniin.
Paista piirasta 175C noin 40 min.
Tein itse piirakan ihan tavalliseen piirakkavuokaan,
mutta sen voi tehdä myös irtopohjavuokaan.
Piirakka on parhaimmillaan hieman lämpimänä, vaniljakastikkeen kanssa tarjottuna.
Tänään haastan mukaan pirtsakan Teijan Kelorannasta. Teija on mm. samanlainen "mökkihullu" kuin minäkin.
Ohjeet haasteeseen maanantain postauksessa.
Tänään lähden pieneen reissuun erääseen lähikuntaan, siitä kuulette sitten lisää huomenna.
Ihanalta näyttää piirakka ja tuota haluan itsekin kokeilla! Missä resepti?
VastaaPoistaKiitos reseptistä! Tätä pitää kokeilla kun seuraavan kerran saadaan vieraita. Tai ehkä jo sitä ennenkin :)
VastaaPoistaIhanan näkönen, tuota kokeilen.
VastaaPoista