30.3.2010

Kesäajassa...

Hohoijaa...kesäaikaan on siis siirrytty:)) Meikäläiseltä se kyllä vie tovin aikaa ennen kuin tottuu taas tähän uuteen aikaan. Tänä aamuna oli tosi vaikeaa herääminen. Kelloni soitti 4.40. (viimeviikolla se olisi ollut vielä 3.40.) Eipä ihme ettei kone käynnisty heti täysillä. Illasta kun on niin valoisaa, ei huomaa kellon kulkua = ei tajua mennä ajoissa nukkumaan vaikka kuinka väsyttäisi.
Pääsiäistä valmistellaan ainakin työpaikalla. Kotona valmistelut jäävät lähinnä ruohojen kasvatukseen. Ruokatouhut tulevat sitten itsestään ilman sen kummempia perinteitä. Munia ja mämmiä pitää olla. Kun töissä leipoo ja laittaa ei oikein kotona enää riitä virtaa sen kummemmille erikoisuuksille. Vapaata on neljä päivää ja se onkin sitten perheen yhdessäoloa parhaimmillaan( ei kiirusta mihinkään). Reissujakaan ei olla nyt suunniteltu, koska ensi viikolla kotonamme alkaa kylpyhuoneremontti ja pieniä alustavia hommia teemme jo pyhien aikana.

Tässä pari kuvaa samasta paikasta eri vuorokauden aikana. Kuva on olohuoneestamme. Valkoinen piironki on pappani tekemä joskus kauan kauan sitten. Väri on vaihtunut vuosien myötä tummasta valkoiseksi.

Mukavaa tiistai-iltaa teille kaikille jotka tänne eksytte:))

Taina

2 kommenttia:

  1. Olen aina tykännyt,että kesäaika sopii meille paremmin..(juontaa siitä,kun poika oli melkein 10-vuotiaaksi asti poikkeuksellisen iltauninen..heräsi aina hyvinkin klo 3-4 maissa.Kesäajassa siis vasta 4-5 maissa.. :D)Mutta nyt muka itsekkin oirehdin tuota kellon siirtämistä..tai ehkäpä olenkin nyt antanut (salaa)itselleni luvan olla väsynyt.Nyt kun siis jäin kotiin..Tiedäppä häntä,mutta kyllähän tuo nukuttais :D

    VastaaPoista
  2. Kivoja kuvia olohuoneestanne!
    Nyt lepäilehän sitten pääsiäisenä univelkoja pois!

    Oikein hyvää pääsiäistä sinulle Taina!!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...