
Eilen sunnuntaina vietettiin naapurin Marran kanssa aamupäivää Puutarhamessuilla. Kukkaloistoa ja kaikkea puutarhaan liittyvää oli tarjolla runsaasti. Meitä kiinnosti kovasti kukkasidontaosasto ja kasvihuoneet.
Tässä muutama kuva pesuhuone/saunasta ennen rempan alkua. Talomme on rakennettu 1991 ja materiaalit sen mukaiset. Puupinnat ovat mustuneet ja patinoituneet kovan saunottelun seurauksena. Vesijohtovedessä oleva rautapitoisuus myös tuo omat haasteet vaaleiden pintojen hoitoon ja siivoukseen.
Eilen tilasin kaapiston tuonne ikkunaseinälle. Tampereelle on juuri avattu Hapi-keittiö- firman myymälä. Yllätyin saamastani nopeasta ja ystävällisestä palvelusta. Sain odottaessani kuvat ja tarjouksen. Toimitusaikakin kaapeille on vain n. 2 vko.
Ylemmässä kuvassa Sissi mielipaikassaan tyynyjen seassa. Alemassa kuvassa koiraa totutetaan tutkapantaa.
Tässä pari kuvaa samasta paikasta eri vuorokauden aikana. Kuva on olohuoneestamme. Valkoinen piironki on pappani tekemä joskus kauan kauan sitten. Väri on vaihtunut vuosien myötä tummasta valkoiseksi.


Viikonlopun kunniaksi ostin muutaman helmililjan. Istuttelin sipulit tähän ihanaan ruukkuun jonka olen saanut lahjaksi ystävältäni M:ltä.
Tässä muutama kuva neidin huoneesta... määrätietoisena nuorena hän suunnitteli pari vuotta sitten huoneensa remontin. Tapetit ostettiin Rauta-Otrasta ja lipasto ja kirjoituspöytä Juvi-Productions:lta. Äidin tuunaamia on ikkunanpokasta tehty peili, kirjoituspöydän tuoli ja lypsyjakkara nurkassa. Kaverin navetan vintiltä löydettiin vanhaa lautaa josta tehtiin hylly Ikean hyllynpidikkeitä hyväksi käyttäen.

Eilen katseltiin isännän kanssa mukava elokuva ihan kotisohvalta, nimeltään Julia & Julia. Tästä elokuvasta voit lukea enemmän täältä ja katsella täältä. Suosittelen....
Ulkosalla on hieman nuhruinen sää joten taidan istahtaa seuraavaksi askartelupöytäni ääreen.

Tämän kauniin tulppaanikimpun sain eilen ystävältäni J :ltä. Niiden kera toivottelen kaikille aurinkoista loppuviikkoa...ja toivotaan että pakkanenkin hellittäisi.
Olen kuivattanut molempien poikieni yo-ruusuista kukkaosan ja "säilönyt" ne sitten pölyltä suojaan tälläisiin Ikeasta ostamiini lasipurkkeihin. Harmi, ettei näitä purkkeja enää valmisteta.
Samanlainen purkki kuin edellä, mutta nyt sisällä matkoilta tuotuja kiviä, huvinsa kullakin rahdata niitä matkalaukussa:))
Tämän pienen lasipurkin olen ostanut täältä. Säilytän siinä auringonkukan siemeniä, nams.
Olen ollut jo kauan koukussa sisustuslehtiin...Aina on joku uusi lehti odottamassa yöpöydällä. Suosikkejani tällä hetkellä ovat Koti ja Keittiö- sekä Maalaisunelma- lehdet. Säilytän lehtiä yleensä pari vuotta...ja kun sopivaa aikaa on leikkaan lehdistä kivoja kuvia tai toteuttamiskelpoisia ideoita leikekirjaani.
Tässä kollaasissa muutama kuva leikekirjani sisällöstä.


